tiistai 23. helmikuuta 2016

Viikko 3; Personaltrainer ja alkoholitrainer - tuparit




Viime viikko oli raskas ja meni todella vapaamuotoisesti. Tuntuu, että edelleen kestää toipua tästä.
Viikko meni aika pitkälti töissä ja kävin alkuviikosta auttamassa kaveriani Riikkaa salilla. Näytin vähän miten itse treenaan ja pistin vähän pökköä pesään! Olin oikeen oman elämäni personaltrainer :D Ja hauskaahan se oli!

Aivan liian väsyny sairaanhoitaja

Todella ylpeä PT!

Yksi hankinta tuli myös vihdoin postissa! Ostin vihdoin ja viimein itselleni uuden lompakon - onhan vanha lompakkoni lukioajoilta :D Halpa ja hyvä lompakko!

Vanha ja uusi

 Lisäksi takan kylkeen ilmestyi vihdoin puukoppa vanhempien lahjana! Ihana, todella kaunis käsin tehty koppa <3



Viikon pääkohokohtana oli mun ja mieheni tuparit. Voi luoja taas mitkä bileet. Meillä on oma kaveriporukka, nörttiperheeksi myös kutsuttu. Omalaatuista läppää ja aina yhtä hauskaa näiden ihmisten kanssa. Suurinosa kaveriporukasta asuu ympäri Suomea akselilla Oulu-Jyväskylä-Pori-Lahti ja kaikkea siitä väliltä.

Teemana oli kalsarikännit.
Tehtiin mm. vajaalle 15 ihmiselle perunamuusia ja hirvikastiketta, saatiin lahjaksi panopeli, pelattiin beer pongia, WoWi triviaa, änäriä, laulettiin ja saunottiin.
Meidän porukka on 5/5.

Anne ja Ellu eli allekirjoittanut ja paras kaveri

Perunamuusia kolmen naisen voimin

WoWi trivia

Pakko sanoa, että toipuminen juhlista on kyllä todella haastavaa. Väsyttää todella paljon ja tuntuu, ettei viikkoa meinaa mitenkään saada kunnolla käyntiin. Nykyään tulee juhlittua oikeesti 2-4 kertaa vuodessa kunnolla eli mittapuulla todella harvoin. En edes kaipaa sitä, hyvässä porukassa alkoholi on turhake. Meidän omassa nörttiperheessä kylläkin se toimii melkosena sytykkeenä mitä erikoisimmille juhlille :D
Enemmän nyt tajuaa mitä hallaa alkoholi keholle tuo, kun on yrittänyt elämäntaparemonttia. Viikonlopun järjetön juhliminen viä kyllä energian koko viikolta - aivan uskomaton fiilis ollut nyt pari päivää. Siksi myös kirjoitus on myöhässä.

Ei auta kun jotenkin kelailla voimaa tämä viikko, koittaa eksyä myös kuntosalille. Univelkaa on todella todella paljon. Stressiä myös vähän turhakseen.


...ei säilyny

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Viikko 2; zzZzZzZzz...

Viikko numero 2 on mennyt tosi hiljaisesti. Töissä on hieman stressaavaa muuttuneen työnkuvan vuoksi ja tämä alkaa nyt näkyä jaksamisessa. Viikko on mennyt tosi paljon lepäillen ja mielitekoja on kans ollut poikkeuksellisen paljon.
Väsymyksellä on aivan selvä korrelaatio näihin mielitekoihin. Pitäis oikeesti opetella nukkuman tarpeeks. Se vaan tuntuu välillä mahdottomalta epäsäännöllisen kolmivuorotyön vuoksi.


Tällä viikolla on siis tullut röhnötettyä sohvalla ja sängyssä..


...ja koirien kanssa sohvalla (feat. Una ja Ares)



Kävin mä myös kaks kertaa salilla tällä viikolla aamuvuorojen päätteeks. Ihan ok treenit oli, ei kyl ihan täysiä vetäny toisella kertaa.. Harmittaa ja soimasin siitä sit itseäni.
Voin sanoa, että kun yrittää tehdä aerobista jotta läski liikkuis pitkän aamuvuoron jälkeen joka pääsääntösesti on vain ja ainoastaan jaloilla olemista ja kävelemistä, tuntuu jalat ihan HIEMAN raskailta. Ei meinaa tulla juoksemista mitään.


Tässä myös vähän kollaasia viikosta
1) Kävin korjauttamassa räpyttimet - taas kelpaa!
2) Otin vähän "minä" aikaa ja katsoin sarjoja koneelta!
3) Ja sarjana oli Lucifer, eväänä kupillinen sipsiä ja Pepsi Max pullo, jota en kylläkään juonut sentään kokonaan.
4) Mettässä oon käyny karvanaamojen kanssa vaeltamassa useampana päivänä
5) Ystävänpäivän aamupalan tarjosi hiilaritäytteinen annos. Kuvasta puuttuu vielä mandariini.
6) Ennen miehen lähtemistä yövuoroon syötiin vielä ystävänpäivän päivällinen; naudan ulkofilepiffiä ja itse tehdyt ranskalaiset :) Oli tosi hyvää! Salaattia olis kaivannut kylkeen, mutta ei tullut ostettua. Ja tässä on myös se, että mies ei pahemmin salaatteja syö, niin tulee harvemmin itsekään.. Vaikka niistä pidän. Tässä olisi kyllä selvä asia mitä voisi parantaa.

Kaikenkaikkiaan viikko on siis mennyt vähän herkutellen, laiskotellen ja yrittäen jaksaa arjen kanssa. Ehkä tämä viikko on ollut myös ihan tarpeen - tuntuu, että oon aivan poikki.

Ens viikolla onkin sitten tiedossa paljon kaikkea mukavaa! Tiistaina meen kaverin kanssa salille - vihdoin saliseuraa! Ja viikonloppuna onkin sitten meidän tuparit :) Ei malta odottaa!


DreamBodyBuilder -blogissa on myös kisa! Käykääpä osallistumassa ja saamassa inspiraatiota :)!

maanantai 8. helmikuuta 2016

Viikko 1; kohti elämäntapamuutosta

Ajattelin ihan omasta mielenkiinnosta tehdä lähes viikoittain vähän kertausta kuvien muodossa, miten matka kohti elämäntapamuutosta sujuu. Edessä on varmasti huonojakin hetkiä, mutta kaunistelematta ajattelin asiat esittää - paljastaa heikkouteni ja vahvistua niistä.

Kerrataan nyt vielä tavoitteeni elämäntapamuutoksessa; ajatuksena ei ole siirtyä fitness-ruokavaliolle syöden vain puhtaita raaka-aineita ja maitorahkaa. Tavoitteeni on tuntea itseni kotoisaksi ja onnelliseksi ruumiissani. Tähän tavoitteeseen pääsen syömällä paremmin ja liikkumalla enemmän sekä näiden kautta pudottamalla painoa. Kuitenkaan en kiellä itseltäni mitään, tämä vain lisäisi houkutusta. Yritän oppia "kantapään kautta" tekemään oikeita valintoja.

Mutta pidemmittä puheitta, viikkoon numero yksi (1-7.2.2016):


Olin tämän viikon sairaslomalla polvestani liukastumisen takia.
1) Ares näyttää mitä karvanlähtö oikeasti tarkoittaa. Poika täyttää pian 2v ja tämä ensimmäinen karvanlähtö - eipä tuon otuksen puuhkassa ole koskaan ollut kehumista tuuheudella :D Eikä nyt varsinkaan ole
2) Pääsin loppuviikosta vihdoin salille ja rääkkäsin itteäni sitten oikein kunnolla. Hieman joutu luistamaan jalkatreenissä vielä kipeän polven vuoksi, mutta yllättävän vähän!
3) Käytiin viikonloppuna miehen kanssa syömässä Bella Romassa Tampereella :)
4) ... ja katsottiin New York Rangers vs. Philadelphia Flyers NHL -peli. Oikeastaan miehen toiveesta, mutta alan itsekin päästä "änäriin" sisälle pikkuhiljaa. Olehan kuitenkin sm-liigan suurkuluttaja!



Tehtiin myös kauan kaivattu reissu Ikeaan!
1) Aivan liikaa ostettavaa...
2) ...ja aivan liikaa koottavaa
3) Ollaan nyt ~3kk etsitty ruokailuryhmää aina Ikean nettisivuista Vepsäläisen liikkeeseen asti. Aina on tullut joko hinta tai ulkonäkö ongelmaksi ruokapöydän kanssa - useimmiten ulkonäkö. Nyt positiivisena yllätyksenä löytyi juuri meille sopiva pöytä edulliessti Ikeasta! Spontaani ostos, mutta hyvin tarpeellinen!
4) Löysin myös sopivan viltin sohvalle. Eihän noita vilttejä ole tuolla laatikossa kuin ehkä 5.. :D
5) Sisustushärpäkettä sohvapöydälle kynttilöiden muodossa
6) Lisäksi vanha koirien lelukoppa sai väistyä ja uusi puinen koppa löysi paikkansa sohvan nurkasta! Vielä tässä mietin maalaanko tuon vai en. Katsotaan.


Muuten viikko meni oikeastaan kotona polvea parannellen ja koirien kanssa touhuten.


Aamulla sitä sitten yritettiin viikon tauon jälkeen mennä reippaana aamuvuoroon. Oli ehkä hieman vaikeuksia!

Mukavaa alkanutta viikkoa <3
-Saara

torstai 4. helmikuuta 2016

Materialismionnea ja maailman paras aamupala!

Vihdoin ja viimein kokeilin aamupalaksi banaanipannareita. Oon aivan myyty. Miks kukaan ei aiemmin kertonu kuinka helppoja, hyviä ja terveellisiä nää voi olla! Oon nyt syöny näitä koko tämän viikon aamupalaksi ja en saa tarpeekseni.

Teetä, pannarit, mansikoita ja pensasmustikoita
Banaanipannarit:

- 1 banaani
- 2 kananmunaa
( + 0,5dl proteiinijauhetta halutessa, itsellä FAST Whey+ suklaa )

Kaikki sekasin tasaseks massaks ja keskilämmöllä paistelee pannulla.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tällä viikolla kävin lisäksi Ideaparkissa kaverin kanssa ja enhän mä mistään pysty poistumaan tyhjin käsin.

1) Pumppupullo, lasinaluset, juomapullo H&M.  2) EOS huulirasva, kasvonaamiot, Batista kuivashampoo KICKS 3) Nivea Refining clear-up strips TOKMANNI

 Muutettiin miehen kanssa omaan kotiin n. 3kk sitten ja sitä laittaessa tulee välillä napattua mukaan kaikenlaista. H&M Homesista löytyi pumppupullo ja lasinalusia meidän teeman mukaisesti. Lisäksi juomapullo sen tekstin takia oli pakko ottaa mukaan - itselläni kun on salille tylsä harmaa Niken pullo ollut ennen!
KICKsistä ostetut kuivashampoo, kasvonaamiot ja EOS huulirasva olivat hieman extemporee. Kasvonaamioista en tiedä, kokeilen niitä tänään, mutta muiden tiedän olevan hyviä tuotteita.
Kicksistä ei löytynyt mustapäille tarkoitettuja lappuja, joten päädyin ostamaan Nivealta kokeiluun.


Täytyy ensimmäisen kokemuksen perusteella todeta, että eivät nämä ainakaan nyt hurmanneet minua. Oon katsellut videoita youtubesta, jossa ihmisiltä lähtee oikein kunnolla mustapäitä tälläsein hoidon seuraksena. Oma "saaliini" oli kerrassaa mitäänsanomaton. Ja tiedän, että mustapäitä itselläni on. Täytyy vielä kokeilla tuotetta uudelleen, mutta ensivaikutelma jää hieman laimeaksi.

Lisäksi tuli ostettua erilaisia urheilutarvikkeita, koska onhan se mukavempaa liikkua uusissa vaatteissa ":D"

1) SOC laukku, Casall hanskat, 'Too fit to quit' -housut STADIUM 2) Urheilurintsikat, vas. housut H&M

Treenilaukkunani on nyt toiminut joko järkyttävän iso Niken pinkki putkikassi tai Porin kauppahallin ( :D ) kangaskassi. Kumpikin hieman epäkäytännöllinen koon takia - toinen liian iso, toinen pieni. Päätin siis alennuksesta ostaa uuden kassin, joka on kerrassaan täydellisen kokoinen. 
Lisäksi mukaan lähti hanskat. Näiden ostaminen on jyskyttänyt ajatuksena takaraivoon jo pidemmän aikaa. Helpottaa huomattavasti treenausta, kun kädet eivät hien takia luista ja täten ranteisiin ei satu.
Urheilurintsikat ja housut olivat hieman extempore. Hamstraan urheilurintsikoita - myönnän sen. Aina haluaisi uusia kun niitä vaan on niin kivan värisiä! Trikoiden kanssa oli ajatuksena löytää jotkin kivat värikkäät piristämään - ja löytyikin kahdet!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Saikkuviikko on mennyt varsin rattoisasti. Polvi on oikeastaan jo varsin hyvässä kunnossa, hieman vahingossa liukkaalla vääntyessä sattuu, muuten ihan ok. Sairaslomaa on vielä viikon loppuun, niin kerkeepähän parantelemaan oikein kunnolla.

Lauantaina on ohjelmassa reissu IKEAan, koska vielä joitakin tavaroita kodista puuttuu. Tai paljonkin, eikä niitä kaikkia saa tältä reissulta, mutta hieman asioita edes eteenpäin! :)

Tässä on nyt sit hyvä parannella polvi loppuun karvanaamojen kanssa kasassa!

1) Ideaparkkiin!  2) Karvakasa x4

maanantai 1. helmikuuta 2016

The force is strong in this one




Kaiken tämän hyvän alettua tuli liukasta ja sattui haaveri. Teloin tuossa työmatkalla polveni ja tänään kävin sitä näyttämässä lääkärille. Onneksi vain ruhjeita ja tämä viikko saikkua. Hankaloittaa se silti liikkumista.

Ajattelin kuitenkin tässä pakollisten vapaiden aikana kokeilla Joogaa. Se on todennäköisesti sellainen harrastusmuoto, josta mun kroppa hyötyis. Mulla on kuitenkin tosi yliliikkuva ja "kuriton" kroppa, joka on usein todella jumissa. Ainakin ajatukseni on, että joogasta voisi olla hyötyä!
Koska itselläni ei ole kokemusta kyseisestä lajista ja paikkakuntani on niin pieni ettei harrastusmahdollisuudet ole kaikista parhaimmat, latasin kännykkään Appin nimeltä Yoga Studio. Tällähetkellä tuo vaikuttaa varsin toimivalta, mutta katsotaan kun oikeesti ohjelman kimppuun pääsee.



Muuten elämä on mennyt normaalisti eteenpäin. Ruokavalio on ollut välillä hyvää, välillä huonoa. Pitäisi oikeasti tsempata ton ruokailun kanssa, mutta mikä hitto siinä on, että keksii itsellensä "verukkeen", jolla muka voi ostaa karkkia/sipsiä? Miksi sen ostoon tarvitsee jonkun syyn ja miksi sen "oikeuttaa" itsellensä syyn kautta. Toihan on oikeesti aika kiero ajatumaailma?

Itsellä suurimpana ongelmana ruokailun kanssa on säännöllinen syöminen sekä hiilarimässytys. Hiilarikoukku on vahva, the force is strong! Mutta niin on myös tämä ihminen vahva - tietämättäänkin. En aio koskaan luopua kaikesta hiilarista tai edes täysin minimoida niitä. Yritän löytää sen kultaisen keskitien tässä. Jäitä hattuun.

Suunnitelmana olisi nyt aloittaa siis herkuton helmikuu! Tähän inspiraation antoi ihana Jonna.
Ainut jolloin joustan tästä on tupariviikonloppu, kun mieheni kansa järjestetään meidän ihanalle nörttiporukalle tuparit 20pv.



Asiasta toiseen, kaikki minut tuntevat tietävät, että olen aina pitänyt kosmetiikasta. Aika ja raha eivät vain ole riittäneet tähän lähiaikoina, mutta nyt innostus on alkanut uudelleen. Kävin pariinkin otteeseen MACin pisteellä Helsingissä ja Tampereella ja mukaan tarttui yllä kuvassa oleva saalis. Tätä kautta, olen AIVAN myyty. Kyllä vaan laatu on aivan loistava.
Vielä näiden lisäksi ajattelin itseäni hemmotella ja tilasin uudestaan Livboxin itselleni. Joskus kun tämä yritys lanseerattiin, minulle tuli boxi kolmen kuukauden ajan ja tykkäsin paljon. Ensimmäistä boksia odotellessa maaliskuussa!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Nyt eikun katsomaan mitä treeniä polvi antaa myöten tällä viikolla. Aikaa sen tekemiseen olisi vaikka millä mitalla kun vapaata + mies iltavuoroissa koko viikon.

Hyvät helmikuun alut toivottaa mangusti-Ares!


keskiviikko 27. tammikuuta 2016

MISTÄ ALOITTAA?



Mistä aloittaa tarina tästä naisesta?

Sivupalkissa lukevat termit kuvaavat lyhyesti ja ytimekkäästi kirjoittajaa nimeltä Saara;
- Nainen, kaiken järjen mukaisesti
- Nörtti, aikoinaan ja joskus edelleen liikaa tietokonepelejä pelaava ihminen
- Sairaanhoitaja, ammatti, jota harjoitan kolmatta sukupolvea. Toisin edelleen on "unelma-ammatti" mietinnässä.
- Jojolaihduttaja, se pahin ikinä. Välillä paino kohtuullinen, joskus aivan kamala ja toisinaan jotain siltä väliltä.
- Obeesi, eli suoraansanottuna hienosteltu latinankielinen sana arkikielen läskille tai ylipainoselle.
- Horisonttaalisesti haastava, oma ilmaisuni hieman leveämmästä yksilöstä käyttäen tätä termiä nyt itseeni
- Koirahullu, helppohan tuo on nimetä kun harrastukset ja elämä näiden elukoiden ympärillä pyörii. Ja niitä löytyy tällähetkellä yhteensä neljä.

Tässä vain seitsemän termiä, jotka kuvaavat minua ihmisenä. Luonnollisesti olen kaikkea tätä ja paljon enemmän - minua voisi varmasti kuvata jopa tuhannella eri termillä.

Blogiin kirjoitan niistä asioista mitkä minua kiinnostavat, vaikka ne eivät muita lukijoita kiinnostaisikaan. Tämä on oma blogini ja oma tarinani. Päällisenä ideana blogiin on elämäntaparemontti. Cliché, eikö? Mutta onko sillä väliä, vaikka se cliché olisikin? Jos asian ylös kirjoittamisesta saa potkua parempaan suuntaan, on se ainoastaan positiivinen asia!

Taustalla on siis saatuja kiloja, huonoja elämäntapoja, parempia elämäntapoja ja taas pudotettuja kiloja. Alamäkea ja ylämäkeä. Tällähetkellä on meno parempaan ja jälleen kerran, sain vuonna 2015 pudotettua -10kg. Suurin osa tästä syksyn aikana. Vielä olisi matkaa 15-20kg, sillä nykyinen painoni huitelee 81,5kg kieppeillä ja se on aivan liikaa näin lyhyelle ihmiselle.
Mitä tätä asiaa peittämään, itsehän kiloni olen "ansainnut"!

Tätä ennen olen puskenut millon mitäkin "kikkakonstia" käyttäen eteenpäin pudottaen mahdollisimman paljon kerrallaan. Nyt alkanut heräämään siihen, että tämä projekti lähtee oikeasti sieltä pään sisältä. Ajatusmaailman on muututtava, ennenkuin voi itse ulkokuori muuttua. Olenhan minä sen tajunnut, mutta nyt vasta asian kanssa on alkanut työstämään.
Asenteena on, että pienikin askel parempaan, kerryttää lopulta aika ison harppauksen. Jokainen pudotettu gramma, on joskus kilogramma. Tai jokainen väliin jätetty suklaapatukka, on 200kcal vähemmän päiväannoksessa.

Sokerihiiri, hiilarinmässyttäjä ja horisonttaalisesti haastava Saara kiittä ja kuittaa.
Katsotaan mitä tapahtuu.